Suomi on poikkeustilassa. Rajat ovat kiinni henkilöliikenteeltä, ja yli 70-vuotiaat on käsketty kotiin. Eilen keskiviikkona pääministeri sanoi kauniisti suoraan, että valmiuslakia on syytä noudattaa tai sitten hukka perii.
Luulen tietäväni, mitä valmiuslaki pitää sisällään. Olen harjoitellut lain soveltamista muun muassa niillä kahdella maanpuolustuskurssilla, joille joskus osallistuin. Kurssit olivat hauskoja. Keskityimme tiiviisti olennaiseen, eli verkostoitumiseen, sillä valmiuslakia emme uskoneet koskaan tarvitsevamme. Tässä sitä nyt ollaan pitkän kaulan kanssa.
Viime päivinä olen usein huomannut miettineeni, että koko ikäni on taitanut mennä valmiudessa ollessa tai valmiutta harjoitellessa. Olen partiolainen, ja meidän vyössämmehän lukee: ole valmis. Lystikäs hokema tästä menee niin, että kun partiojohtaja kajauttaa: ole valmis, me pienet partiopojat vastaamme: aina valmiina.
*****
Vaahtosammuttimen kokoisena pikkupoikana huusin äidin kertoman mukaan pihalla niin kovaa, että ääneni erottui muiden kakaroiden joukosta. Tellervon- ja Puistokatujen kortteleissa Jyväskylässä tiedettiin, kenen kakara huutaa. Olin herkkä huutamaan ja kiinnittämään muiden huomion itseeni.
Johtaja-ainesta.
Muistan tästä vain sen, että kotitalomme talonmies oli se ”ilkeä” ihminen, joka sulki minut kerran kellarin pimeään käytävään. Totta kai huusin. Käytävästä minut pelasti isäni. En muista, miten talonmiehelle kävi, toivottavasti hyvin.
Huutaminen on valmiustilassa hyvä juttu, tarvittaessa.
*****
Isäni opetti minut käyttämään puukkoa näyttämällä arpiaan, joiden syntymistä omiin käsiini ja polviini pitäisi välttää. Kun tarpeeksi monta kertaa veistin sormeeni, opin, että toisinkin voi tehdä. Puukkoa olen tarvinnut koko ikäni.
Veljeni opetti minut uimaan. Kävimme yhden talven ajan joka viikko Jyväskylän uimahallissa. En muista, että veljeni olisi minua sen kummemmin opettanut, mutta taisi sentään muutama liukuharjoitus olla. Uimahallin suuri lastenallas oli niin lapsellisen matala, että sieltä piti päästä pois. Uimataitoa tarvitsin muun muassa siihen, että pääsin perheemme purjeveneessä eroon kaulan ympärillä olevasta ”pelastusrenkaasta”. Inhottava kapistus, ja sitä paitsi hengenvaarallinen, koska se käänsi vedessä pelastettavan pään niin, että tämä varmasti hukkui.
Partiossa olen oppinut muun muassa sietämään epämukavuutta ja kaatumaan kanootilla. Niillä sadoilla partioleireillä, joilla olen ollut, ei aina ole ollut kivaa. Mutta kun on tarpeeksi tylsää, oppii järjestämään asiansa niin, että on kivaa.
Yhdellä leirillä Keiteleen rannassa pääsin Pentti Raittilan kanoottiin. Siinä nätisti meloessamme Pentti yhtäkkiä kaatoi kanoottinsa. Piti päästä kanootista pois ja rantaan. Pentti tyhjensi rauhallisesti selällä kanootin, kipusi siihen, ja toi kanootin rantaan.
Sen koommin en ole venettäni selälle jättänyt.
Pentti on tohtorismies ja toimi professorina Tampereen yliopistossa tiedotusopin laitoksella. Samaiselta laitokselta olen minäkin, mutta en päässyt enää Penan oppiin.
Puukon käsittelytaidosta, uimataidosta, epämukavuuden sietämisestä ja toimimisesta kanootin kaatuessa on hyötyä nyt kun ollaan valmiudessa.
*****
Armeijassa opin olemaan hiljaa rivissä. Se on uskomattoman tärkeä taito tänäkin päivänä, ja varsinkin nyt, kun valmiudessa ollaan. Armeijassa nimittäin oltiin hiljaa rivissä siksi, että kuultaisiin, mitä piti tehdä. Kun käskyt oli annettu, tehtiin mitä käskettiin. Helppoa.
Armeijassa opin myös ampumaan rynnäkkökiväärillä, konepistoolilla, pistoolilla, kevyellä singolla, raskaalla singolla ja pienemmällä ja suuremmalla kranaatinheittimellä. Opin näillä aseilla tappamaan ihmisen. Ampumistaitoa en ole myöhemmin juuri harjoitellut, joten en tiedä, kuinka nyt tosipaikan tullen kävisi. Ja jos oikein hyvä tuuri käy, minun ei tarvitse ampuma-asetta enää koskaan käyttää.
Toki opin armeijassa pitämään ihmisen myös hengissä. Sotakouluissa opeteltiin laskemaan vahvuuksia, jotta tiedettäisiin valmistaa soppaa ynnä muuta tarvittava määrä. Opin myös tilaamaan tarvittavan määrän herneitä, joten minä tiedän, että armeijan hernekeitossa on kaikki ne herneet, joiden kuuluukin siellä olla. Opin myös laskemaan kaloreja. Tiedän, että armeijan huollossa tiedetään, että: sulla ei voi olla nälkä.
Osasin joskus tilata patruunoita ja muita ampumatarvikkeita niin, että pataljoona ainakin pystyi taistelemaan. Jos sota olisi tullut.
Sitä en meinannut oppia, kuinka paljon neuvostoliittolainen maastoauto vei bensiiniä. Kun vastasin huoltomajurille, että tankkiautollisen, olin olla päätäni lyhyempi. Majurimme otti vitsitkin tosissaan.
Yhden kerran pääsin reservissä huoltotaitojani näyttämään. Huolehdin pitkällä keskittämismarssilla, että erilaisten kuljetusvälineiden perässä höyryävät soppatykit pysyivät toiminnassa. Mutta en minä juossut, pojat juoksivat.
Tiedän, että näin valmiudessa oltaessa kaikenlaisista sotataidoista on hyötyä. Nykyajan armeija on sen verran kova paikka, että siellä opituista taidoista on sodassakin hyötyä. On kuitenkin hyvä tietää tänäänkin, että armeija marssii aina vatsallaan.
Valmiuslaki muuten mahdollistaa armeijan kaduillemme tulon, jos niin pitkälle täytyy mennä. Toivottavasti ei mennä.
*****
Aurinko paistaa poikkeusolojen työhuoneeni, makuukammarin, ikkunasta sisään. On varhainen aamu. Pärjään kyllä yksikseni, mutta ymmärrän niitä, joille yksin olo on vaikeaa. Tänään pitää illalla soittaa monelle ihmiselle ja kysellä vointia. Teen vaikka tikusta asiaa.
On kiva huomata, että muutaman päivän poikkeusolot ovat saaneet ihmiset auttamaan toisiaan. Akaaseenkin on syntynyt porukoita, jotka tarjoutuvat viemään ruokaostoksia ja muuta apua niille, joiden pitää olla nyt sisällä.
Tärkeää on myös pitää meidän pienyrittäjät hengissä. Ei kukaan ole kieltänyt tavaroita ostamasta. Se pitää tehdä vain maalaisjärkeä käyttäen. Poikkeustila kestää pitkään ja voi olla, että kurki kuolee ennen kuin suo sulaa. Palveluyrityksen menestyminen perustuu liikevaihtoon ja jos kassaan ei tule rahaa, toiminta on pakko ajaa alas. Yrittämisessä on aina velvoitteensakin. Vuokra on maksettava, lainaa lyhennettävä, verot hoidettava ja perhe ruokittava.
Kyllä, kapitalismi on kallista.
Olen yrittäjä-äidin poika. Palveleminen on tätäkin kautta toinen luontoni. Oli kiva viedä meillä tehtyjä monistenippuja asiakkaille. Oltiin tarpeellisia, palveluamme odotettiin. Ei tämä palvelemisen ketju ole tänäänkään katkennut.
Yrittäjien tekemisiä odotetaan. Se on osa valmiudessa oloa.
Tarvitsemme yrityksiämme, oli ideologiamme mikä hyvänsä. Valmiudessa oloon kuuluu myös palvelujen käyttäminen. Poikkeustila päättyy joskus. Toivottavasti silloin ei ole autiota ja tyhjää.
*****
Sanon suoraan, että ihailen pääministerimme ja muiden ministerien toimintaa. Tässä maassa on mennyt monta sukupolvea poliitikkoja manan majoille tietämättä mitään valmiuslaista ja sen käytäntöön laittamisesta. Nyt teoria on muuttunut arjeksi. Tulee selkeitä ohjeita, joita päivitetään. Myös virheitä tehdään ja niitä korjataan heti uusilla päätöksin.
Kiitos Sanna Marin.
Niille, joille mikään ei kelpaa sanon, menkää itse tekemään. Suosittelen myös sen kuuluisan maalaisjärjen käyttämistä.
Myös Akaan valmiusjohto antaa asukkailleen selkeitä ohjeita, joita korjaillaan ja täydennetään koko ajan. Tilanne on nyt niin uusi ja yllättävä, että mikään ei voi olla kerralla kohdallaan. Maltetaan nyt mielemme.
Valmiudessa oloon kuuluu poikkeusolojen ymmärtäminen. Arki häiriintyy väistämättä. Se harmittaa totta kai, mutta nyt menevät muut asiat edelle. Ei poikkeustilaa ole pistetty päälle tahallaan.
Hyvinvointiyhteiskunnassa on se paha vika – anteeksi vain – että se tuudittaa kansalaisensa vaaralliseen vakauteen. Kun mikään ei ole vuosikymmeniin järkkynyt, luulemme, että kaikki se mikä meille arkena kuuluu, todella kuuluu meille. Nyt opetellaan hetken aikaa tulemaan toimeen toisin.
Poikkeusolotkin normalisoituvat aikaa myöten. Opimme olemaan. Viime sotien aikana ikkunoiden pimentämisestä tuli niin rutiini toimenpide, että joistakin asunnoista pimennysverhot riisuttiin pois vasta 1960-luvulla. Opittiin juomaan kahvin korvikettakin. Opittiin, koska oli pakko.
Nytkin on pakko sopeutua.
Kun vähän mietimme, ihan vähän vain, huomaamme, että nyt annetut ohjeet ovat vielä aika lieviä. Ne kyllä aikuinen ymmärtää, jos vähän miettii. Mitäs Mauno Koivisto sainoikaan?
”Jos emme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että käy hyvin.”