Quantcast
Channel: Juha Kosonen – Akaan Seutu
Viewing all articles
Browse latest Browse all 748

Suomessa 472 000 ihmistä on kateissa työvoimaviranomaisilta

$
0
0

Suomessa on noin 90 000 työnantajayritystä. Näistä 20 000 yritystä on järjestäytynyt omien liittojensa taakse niin, että pystyvät tällä hetkellä vaikuttamaan muun muassa työehtosopimuksista neuvoteltaessa.

Pirkanmaan Yrittäjien toimitusjohtajan Pasi Mäkisen mielestä kaikki työllistymisen esteet voidaan poistaa.

– Näiden yritysten edustajat päättävät sopimusten yleissitovuuden kautta myös loppujen 50 000 yrityksen puolesta. Suomen Yrittäjät ajaa sitä, että tätä enemmistöäkin pitäisi työmarkkinoilla tasapuolisesti kohdella. Esimerkiksi kun kilpailukykysopimus solmittiin, paikallinen sopiminen tuli koskemaan vain järjestäytyneitä työnantajia – näitä 20 000 yritystä, sanoo Pirkanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Pasi Mäkinen.

– Tämä ei voi olla oikein.

Paikallinen sopiminen myös pieniin yrityksiin

Toijalan Yrittäjien uusille jäsenille tarkoitetussa illassa viime keskiviikkona keskustelua virittänyt Pasi Mäkinen sanoo Suomen Yrittäjien tavoitteena olevan, että työn tekemisen ehdoista pitäisi kaikissa yrityksissä pystyä sopimaan nykyistä enemmän paikallisesti.

– Ideanahan meillä on tässä vain se, että kaikki esteet uusien työpaikkojen syntymiselle saataisiin pois. Paikallisen sopimisen lisäksi olemme voimakkaasti hallituksen työllistämislain takana. Lakiesitys kantaa myös nimeä irtisanomislaki, mikä se ei ole. On hullua ajatella, että yrittäjä työllistää irtisanoakseen.  Tässä asiassa on maassa nyt välirauha voimassa.

Pasi Mäkinen muistuttaa, että maassa on 472 000 henkilöä, joista kukaan ei tiedä mitään. He eivät ole työllistämistoimien piirissä, vaikka heidän Pasi Mäkisen mielestä pitäisi olla.

– Meillä on iso ongelma, nimittäin samaan aikaan yrityksissä on valtava työvoimapula. Työllisyysaste on tällä hetkellä 71,7 prosenttia – hallituksen tavoite on 72. Jotta saisimme muun muassa valtion velan supistumaan, meillä pitäisi olla 80 prosentin työllisyysaste. Tähän tilanteeseen on mahdollista päästä kaikenlaisilla pienillä toimenpiteillä, joista yrittäjäriskin pienentäminen on yksi.

Irtisanomisen helpottaminen tilanteessa, jossa monessa asiassa seinä on tullut vastaan, on Pasi Mäkisen mielestä yrittäjäriskin pienentämistä oikeassa asiassa.

– Työllistämiseen sisältyy aina riski. Tämän ymmärtää jokainen. Varsinkin pk-yrityksissä yrittäjä miettii usein turhankin pitkään väen palkkaamista, koska siinä epäonnistuminen saattaa olla kohtalokastakin, miettii Mäkinen.

Kasvu on taittumassa

Ennusteissa nähdään jo Suomenkin talouskasvun taittuminen. Rakentaminen hiipuu. Talous kyllä kasvaa edelleen, mutta odotukset eivät ole niin valoisat kuin vuosi sitten. Myös korot ovat lähteneet nousuun.

– Oli suhdannetilanne mikä tahansa, Euroopan Keskuspankin tase ei enää kestä. Se on ostanut niin paljon velkaantuneiden valtioiden papereita, että korot alkavat ensi vuonna todella nousemaan, mikä hidastaa kasvua, miettii Mäkinen.

Suomen Yrittäjät haluaa poistaa tässä tilanteessa kaikin keinoin kasvun esteitä, koska Suomi lähti kasvuun muita Euroopan maita myöhemmin. Suotuisa aika on jäämässä liian lyhyeksi. Puskureita lamaan ei ole ehditty kasata tarpeeksi.

Yrittäjät tulevat elinvoimakuntia

Jos sosiaali- ja terveysuudistus toteutuu, tietää se Suomen historian suurinta muutosta myös kuntahallintoon. Kun sosiaali- ja terveysasiat siirtyvät maakunnille, lähtee myös kuntien budjeteista 60 prosenttia maakunnille.

Joukko akaalaisia yrittäjien kuunteli Pirkanmaan Yrittäjäjien toimitusjohtaja Pasi Mäkistä Akaan Keilahallilla. Etualalla Toijalan Yrittäjien puheenjohtaja Jouni Parikka, joka äsken pidetyssä syyskokouksessa sai jatkokauden.

Tulevaisuuden kunnat ovat entistä enemmän elinvoimakuntia, jotka koulu- ja varhaiskasvatusasioiden lisäksi huolehtivat infrastruktuurista, kaavoituksesta ja elinkeinoelämän hyvinvoinnista.

– Pirkanmaan Yrittäjät tukevat elinvoimakuntia. Teimme Elinvoimakunta-kilpailun, joka saanut suuren suosion Pirkanmaalla ja vienyt aika lailla tavoitteitamme läpi.  Esimerkiksi yritysvaikutusten arviointi – kunnassa kuunnellaan yrittäjiä – on ymmärretty. Tämä on iso asia ja nousee monesti esiin, sanoo Mäkinen.

Myös kuntien sujuvat pienhankinnat, sujuva kaavoitus ja luottamushenkilöiden asenne yrittäjiin nousee kilpailun myötä julkiseen keskusteluun.

– Tätä keskustelua tarvitaan ja juuri näillä asioilla kunnat keskenään kilpailevat. Viimeksi meiltä oltiin kouluttamassa Ylöjärven kaupungin viranhaltijoita. Myös Akaassa olimme ja täällä on moni asia mennyt eteenpäin, sanoo Mäkinen.

Akaassa uusille valtuutetuille kerrottiin, mikä on paikallisten yritysten merkitys kaupungin kehitykselle. Pirkanmaan Yrittäjien tarkoituksena kilpailua järjestäessään on vain, että kuntien ja yrityksien yhteistyö olisi saumatonta. Akaa on mukana Elinvoimakunta-kilpailussa.

 

 

 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 748

Trending Articles