
Pirjo Rantanen oli poikkeustilan lievennyksen jälkeen avatun Akaan kaupunginkirjaston ensimmäinen asiakas. Häntä palvelivat kirjastotoimenjohtaja Timo Tamminen ja kirjastonhoitaja Merja Eloranta.
Akaan kaupunginkirjasto Toijalassa avasi ovensa torstaina kello 12. Ovesta astui sisään Pirjo Rantanen yksin. Mitään yleisöryntäystä ei ollut, vaikka virkailijat Arja Laine ja Merja Eloranta sitä vähän odottivatkin.
Pirjo Rantaselle sulku on ollut ikävä asia. Hän on innokas kirjaston käyttäjä.
– Onneksi on ollut lukemista sen verran, että olen pärjännyt. Luen todella paljon, kirjat kirjoina ja lehdet lehtinä. En tykkää lukea kirjoja laitteista enkä kuuntele äänikirjoja, kertoo Rantanen.
Akaan kapunginkirjastossa voi palauttaa kirjoja ja hakea varaamiaan kirjoja. Myös muu lainaaminen on mahdollista. Pöydille on tuotu uutuuksia nähtäville. Myös lastenosasto on rajoitetusti auki.

Kaupunginkirjaston lastenosastollekin on mahdollista mennä, tosin rajoitetusti.
Kaupunginkijastoon pääsee kymmenen henkilöä kerrallaan. Tämä rajoitus poistuu vasta 1.6.
Huomenna perjantaina kaupunginkirjasto on auki kello 10-16.
Vilkku avataan maanantaina
Viialan kirjasto Vilkku avataan vasta maanantaina.
– Kyllähän me olisimme halunneet Viialankin avata, mutta näin nopealla aikataululla emme ehdi. Tarvitsemme sinne ihan vahtimestareita hommiin. En tiedä, onko tätä asiaa loppuun asti mietitty, koska hallitusta avaamisesta ei nyt voida puhua., sanoo kirjastotoimenjohtaja Timo Tamminen.
Akaan kirjastot pyörivät erittäin pienen henkilökunnan voimin. Kaiken kukkuraksi kirjastojen auetetta alkavat pyöriä myös henkilökunnan lomat. Osa Vaikka kaupunginkirjasto aukeaakin, toiminta on hyvin rajattua.

Kirjastoon tulleet uutuudet ovat lainattavissa.
Juttua päivitettty klo 13.35. Päivitys jatkuu.