K.A. Järventauksen talvisodan Summan taisteluja kuvaava teos Summan sauhut on hyvin mielenkiintoinen. Kirja on kirjoitettu heti sodan päätyttyä 1940, joten sauhut voi sen sivuilta miltei aistia. Ei yhtään päivää ilman kuolemaa ja epätoivoa. Jatkuva epätoivo arkipäiväisti sodan. Kun aamulla jätettiin toverille hyvästit, tiedettiin, että illalla ei ehkä tavata.
Summan taistelut olivat talvisodan verisimpiä. Näinkin on väärin sanoa, koska rintamaolosuhteet olivat kaikilla ja kaikkialla veriset. Jos vihollisen tulelta säästyikin, elämää rajoitti tavaton pakkanen. Ja vihollinen oli ylivoimainen. Suomalaisten neuvokkuudelle ei aluksi ylivoimallakaan mahdettu mitään.
Metsä suojasi metsän miehiä.
K.A. Järventaus on kirjoittanut ystävistään, joista vain muutama jäi hänen kanssaan kertomaan Summan tarinaa jälkipolville. Talvisota oli ystävien sota. Joukko-osastot oli vielä koottu samojen kylien pojista, joten he tunsivat toisensa hyvin. Veljeksetkin saattoivat olla samassa montussa.
Vihollisen onnistunut osuma saattoi tehdä pahaa jälkeä korsussa, jossa majaili saman kylän pokia. Kalvolan hautausmaalla on Summan risti muistuttamassa tapahtuneesta.
Summassa taisteli akaalaisiakin.
Summan sauhut on myös kirja sodan mielettömyydestä. Tilanne oli täysin epärealistinen, irvokas. Ihmiset, joiden piti tehdä kokonaan muuta, joutuivat silvottaviksi. Jo pelkkä selviäminen oli sankaruutta. Mahdoton kävikin mahdolliseksi, koska aina joku kuitenkin nousi puolustamaan.
Talvisodan päättymisestä tulee ensi perjantaina, 13. maaliskuuta, kuluneeksi 80 vuotta. Tämä sota muutti pysyvästi suomalaisten tarinan. Juuri itsenäistynyt ja verisen sisällissodan kokenut maa joutui tilanteeseen, jossa se pakotettiin valitsemaan. Täällä oli heitäkin, joiden mielestä Suomi toimi väärin, kun puolustautui. Tänään e kannata olla jälkiviisas, koska ei Suomen valitsema tiekään helpoin ollut.
On klisee sanoa, että talvisodassa päätettiin pitää Suomi itsenäisenä. Mutta tällekin ajatukselle on oikeutuksensa. Suomi oli saatu sen verran järjestykseen, että hyvinvoinnin oraat näkyivät jo. Leipää leivottiin omissa uuneissa ja leipä oli hyvää.
Ja kyllä talvisota itsenäisyystaistelusta käy, mitä verinen 1918 sisällissota ei kaikille ole.
Talvisota päättyi suoraan rauhaan. Mitään aselepoa ei ollut. Rintamalinja kulki kaukana nykyisistä rajoista, joten rauhanehdot kerrottiin kansalle vasta viime hetkellä. Ei uskallettu kertoa. Vihollinen oli kuitenkin jo Viipurissa, joten kaupungin menettäminen olisi ollut päivien kysymys. Rintamalinja piti, mutta hyökkäävä vihollinen toimi täysin toisen kuin sodan alkaessa.
Viipuri tuhottiin talvisodan pommituksissa lähes täysin. Vain muutama rakennus säilyi täysin vauriotta. Puutalot paloivat ja kivitalot sortuivat.
Summan juoksuhaudoissa kävi oleminen lopulta niin mahdottomaksi, että joukkojen rippeet vedettiin sieltä pois. Joidenkin mielestä Summa petti. Näin sanottu ei tee oikeutusta Summan taistelijoille, joiden sota ei päättynyt toisiin asemiin siirtymiseen. Ei Summassa vihollinenkaan voittanut.
Karjalaisille rauhanehdot merkitsivät lähtöä kotiseuduilta. Osa siviileistä evakuoitiin jo sodan alkaessa, osa marhasi kannakselta pois tykkien jyskeessä ja lentokoneiden ahdistellessa. Vaikka rajan pinnassa olleita kyliä poltettiinkin, suurin osa Karjalan kannasta luovutettiin lähes ehjänä.
Menetys oli hirvittävä ja menetyksestä saatu korvaus mitätön. Ei särkynyttä sydäntä voi korjata.