
Kahden ja puolen vuoden valmistelun jälkeen hyvin edenneitä ja kypsiä osioita täytäntöönpanoon on kymmeniä. Nämä pitäisi Pirkanmaan sote-muutosjohtaja Jaakko Herralan mielestä toteuttaa.
Perjantaina aamupäivällä tulleen tiedon mukaan maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelu ei jatku hallituksen esityksen pohjalta. Pääministeri Juha Sipilä (kesk) kävi aamupäivällä myös pyytämässä tasavallan presidentiltä hallituksen eroa, mikä myönnettiin. Hallitus jatkaa toimitusministeriönä vaaleihin asti.
Pirkanmaalla olisi ollut valmius toteuttaa uudistus tavoitteiden mukaisesti. Valmistelu on edennyt erinomaisesti maakunnassamme yhteistyössä kuntien, sairaanhoitopiirin, ELY-keskuksen ja TE-toimiston sekä maakunnan liiton kanssa.
– Myös poliittinen tuki muutosvalmistelulle on ollut olemassa Pirkanmaalla, sanoo poliittisen ohjausryhmän puheenjohtaja Roope Lehto.
Työtä pitää jatkaa
Sosiaali- ja terveysalan uudistuksen tarve ei ole poistunut. Kun uudistuksen eteneminen alkoi näyttämään yhä epätodennäköisemmältä, käynnistettiin Pirkanmaan muutosorganisaatiossa varautuminen tilanteeseen.

Pirkanmaan muutosjohtaja Päivi Nurmisen mielestä vuosia tehtyä sote-valmistelua ei saa hukata, vaan uudistuksen on jatkuttava.(Kuva: Matti Pulkkinen)
– Tarkastelemme parhaillaan mitä kehittämistyötä tulee jatkaa viipymättä ja mitkä maakunnalliset työryhmät ja verkostot ottavat niistä vastuun. Mikäli ministeriöiltä tulee ohjeita kansallisista jatkotoimista, toimimme niiden mukaan. Vuosia tehty valmistelu ei saa nyt valua hukkaan, toteaa Pirkanmaan muutosjohtaja Päivi Nurminen.
Kahden ja puolen vuoden valmistelun jälkeen hyvin edenneitä ja kypsiä osioita täytäntöönpanoon on kymmeniä. Hyviä esimerkkejä ovat muun muassa lasten ja perheiden palveluissa perhekeskusmalli sekä ikäihmisten kotihoidon ja kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen. Lisäksi tietojärjestelmätyössä on edetty yhteisten käytäntöjen suuntaan.
– Nämä pitäisi toteuttaa, vaikka sote-uudistusta ei valtakunnallisesti viedä eteenpäin, toteaa sote-muutosjohtaja Jaakko Herrala.
Pirkanmaa pystyy yhteistyöhön
Valmistelu on tiivistänyt maakunnan toimijoiden yhteisyötä yli organisaatioiden. Palveluja on katsottu uusin silmin, asiakkaan näkökulmasta ja suurempina kokonaisuuksina.

Pirkanmaalla pystytään hyvin laajaan poliittisen yhteistyöhön, sanoo Jukka Alasentien. Sote-uudistuksen valmistelua pitää jatkaa. (Kuva: Matti Pulkkinen)
– Pirkanmaan erityispiirre on kyky laaja-alaiseen yhteistyöhön. Valmiutta erilaisiin yhteistyömalleihin on varmasti jatkossakin, toteaa maku-muutosjohtaja Jukka Alasentie.
Luovuttavissa organisaatioissa ei tapahdu tämän päätöksen pohjalta mitään yhtäkkistä muutosta tai ”tyhjän päälle tippumista”. Nykyjärjestelmä jatkuu ennallaan, asiakkaista pidetään huolta ja palvelut tarjotaan kuten ennenkin.
– Henkisesti päätös voi olla suuri kuntien sote-työntekijöille, joiden oli määrä siirtyä vuonna 2021 Pirkanmaan maakunnan työntekijöiksi. Epävarmassa tilanteessa toivotaan jaksamista heille ja maakunnan muutosvalmistelijoille, toteaa maakunta- ja sote-uudistuksen johtoryhmän puheenjohtaja Juha Yli-Rajala.
Muutosjohto informoi seuraavista askelista tarkemmin heti, saatuaan tilannetietoa valtiovarainministeriön valtakunnallisesta tilannekeskuksesta.