Quantcast
Channel: Juha Kosonen – Akaan Seutu
Viewing all articles
Browse latest Browse all 748

Se surun pyyhkii silmistämme pois

$
0
0

Tänä armottomana aikana sopii muistaa, että yksi menestyksekkäimmistä laulajistamme, Kiril Babitzin (s. 1950), oli juuriltaan venäläinen. Isä Leon syntyi Pietarissa 1914 ja pakeni vallankumousta äitinsä kansa Suomeen. Äiti Elisabeth syntyi 1917 Karjalan kannaksella, minne vallankumous oli perheen rippeet heittänyt. Babitzinien kotikieli oli venäjä ja kotikirkko Uspenskin katedraali.

Tästä tosiasiasta lähtee liikkeelle vakuuttavasti Vexi Salmen ja Heikki Paavilaisen Suomen Kesäteatteriin Valkeakoskelle kirjoittama musikaali Kirka. Heikki Paavilainen on ohjannut Apianniemen näyttämölle lämpimän kokonaisuuden, josta ei Kirkan rosoisen elämän yksityiskohdat puutu, mutta niihin ei jäädä märehtimään. Useat todella hyvin esitetyt Kirkan menestyskappaleet täydentävät kerrontaa mainiosti.

Jari Ahola vie Kirkan roolin läpi vakuuttavasti.

Jari Ahola vie Kirkan roolin läpi vakuuttavasti.

Kun vuonna 2007 sydänkohtaukseen menehtynyt Kirka kuuluu kiistatta Suomen iskelmätaivaan kiintotähtiin, on vaara, että hänestä kerrotaan pateettisesti. Musikaalissa liikutaan sillä rajalla, mutta rajaa ei ylitetä. Kirkan ehdottomuus rockmusiikkiin, jopa heavyyn, kerrotaan, samoin kuin tästä ja muista sähläyksistä johtunut taloudellinen ahdinko. Alkoholiin Kirka ei sortunut, hänet tunnettiin intohimoisena kuntoilijana.

Koomisina musikaali näyttää aikansa tähdet Dannyn ja Frederikin. Kun pistää silmät kiinni, koomisiahan he tässä ajassa ovatkin. Mutta kukaan ei kiistä Danny Shown merkitystä Suomen iskelmätähdille 1960-luvultä lähtien aina 1980-luvulle. Tosi vasta yhteistyö Kassu Halosen kanssa teki Kirkasta tähden. Sä surun pyyhit silmistäni pois -kappale on hitti vieläkin. Tämäkin musikaalissa kerrotaan.

Kirka-musikaali on hyvissä käsissä. Kirkaa esittää upeasti Jari Ahola, joka muistetaan Tampereen Työväen Teatterin Evitasta. Muskana rohisee ihanasti Irina. Musikaalin todellinen helmi on Kirkan tyttären Aleksandra Babitzin esiintyminen. Hän vie yhden päärooleista loistavasti – herkästi ja koskettavasti. Kaikki tuntuu olevan pelissä.

Kappaleet Hetki lyö, Varrella virran, Hengaillaan tai Surun pyyhit silmistäni, herättänevät muistoja ja tunteita suuressa osassa suomalaisia. Musikaali herkistää katsojan mielen. Kerrankin on oikeus hyräillä, taputtaa tahtiin ja laulaa jopa mukana. Suru on silmistämme kaikana, Kirkan musiikkiahan oli hyvinvoivan Suomen arkea.

Niin, ja kun Suomi voitti jääkiekon Maailman mestaruuden ensimmäisen kerran, kuulun Den glider in–kappaleen lauloi levylle Kirka, ruotsiksi.

Tämä joukko vie Kirka-musikaalin läpi loistavasti.

Tämä joukko vie Kirka-musikaalin läpi loistavasti. Aleksandra Babitzin äärimmäisenä vasemmalla punaisissa kengissään.

 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 748

Trending Articles