Nuoria miehiä lähti alkuviikosta armeijaan. Joillakin on edessä ensimmäinen pitempi poissaolo kotoa. Tämä on uusi kokemus koko perheelle, useimmiten isille, joiden suhde omaan poikaan on aina herkkä. Olenko ollut riittävä esimerkki, pärjääkö hän nyt siellä? Mitä on jäänyt sanomatta? Usein isilläkin on kyynel lähdön hetkellä silmäkulmassa, vaikka eihän suomalainen mies itke.
Koska viimeksi luit lapsellesi satuja tai olit muuten läsnä ihan arkisesti, ehkä huomaamattakin? Satuja lukemalla pääsee aika lähelle satuikäistä lasta. Voi hassutellakin. Tästä on aika helppo jatkaa omaa juttua teinien maailmaan ja pidemmällekin. Tuntuu teoreettiselta, mutta jos olet ollut lastesi asioista aidosti kiinnostunut aina, pääset juttuihin heidän kanssaan vielä armeijaan lähdön hetkellä.
Satu on mielenkiintoinen asia. Siinä lukija ja kuulija ovat samassa maailmassa. Satu on yhteinen juttu. Voi vielä olla, että juuri sen illan satuun eivät edes muut pääse, ellei ole ehtinyt pujahtaa peiton alle ennen sadun alkua.
Lapset janoavat vanhempiaan. Tässä hyvin pirstoutuneessa maailmassa pitäisi vielä pystyä olemaan vanhempi eikä kaverivanhempi. Toijalan yhteiskoulun eläkkeelle jäävä terveydenhoitaja Raija Savimäki sanoi asian Akaan Seudussa 3. tammikuuta hyvin suoraan.
”Kaikkien tutkimuksienkin mukaan vanhempi ei voi olla kaverivanhempi. Kokemuksesta tiedän, että on vaikea sanoa ei. Mutta kokemuksesta voin myös sanoa, että positiivinen palaute tulee yllättävän pian siitä, että vanhempana teki oikein, kun aikanaan kielsi jonkin asian.”
Raija Savimäki on kahden aikuisen lapsen äiti. 35 vuotta nuorten elämää seuranneena hän pohti Akaan Seudun haastattelussa muun muassa, miksi lapset eivät nuku. Neuvojakin vanhemmille tuli.
”Se, mitä nuoret tarvitsevat meiltä aikuisilta, ei ole muuttunut, eli he tarvitsevat rakkautta, aikuisen läsnäoloa, kuuntelemista ja rajoja.”
Raija Savimäki kertoi myös tavanneensa kahden kesken vain ihania lapsia ja yllättyneensä joidenkin lasten käyttäytymisestä muualla.
Taloustieteen emeritusprofessori Sixten Korkman on myös huolissaan lapsista. Kolumni Helsingin Sanomissa 8. tammikuuta on lukemisen arvoinen.
”Lapsiperheiden asema on Suomessa kansainvälisesti hyvä, mutta lapsiköyhyys on pitkään ollut kasvussa. Lasten ja nuorten käyttäytymishäiriöt ovat yhä tavallisempia. Syrjäytyneitä nuoria on kosolti, ja ylisukupolvinen eriarvoisuus on lisääntymässä.”
Näyttää siltä, että osassa suomalaisia perheitä iltasadut ovat jääneet lukematta jo pidemmän aikaa. Kun lapset voivat huonosti, voidaan puhua yhteiskunnan kivijalan rapautumisesta. Osalla menee oikein hyvin, mutta liian monella hyvin huonosti. Pitkään elämänsä kanssa rimpuilleet vanhemmat eivät enää jaksa.
Lapset ovat syyttömiä kohtaloonsa. Satujen vaihtoehdoksi on tullut liian kova arki. Ongelmia ei koskaan pidä yleistää, mutta kun niistä puhuvat samaan aikaan terveydenhoitaja ja taloustieteilijä, on syytä pohtia, missä mennään.
”Etusijalle tulee asettaa lapsen oikeudet ja perheiden hyvinvointi sekä huoli Suomen alhaisesta syntyvyydestä. Hyvin voidetut panostustukset lapsipolitiikkaan ovat tehokas keino vähentää julkisen talouden kestävyysvajetta (”win-win”). Toivoa sopii, että sekä kestävyysvaje että lapsipolitiikka nousevat vaalikeskustelujen keskiöön.”
Vaalien alla Sixten Korkman kävisi vakavaa keskustelua suomalaisesta perhepolitiikasta. Digiloikat eivät onnistu, jos pohja, josta ponnistaa, antaa periksi.
No, vaalien alla voi taas luvata mitä tahansa. Tiedotusvälineet voivat toisaalta pilata asialliset vaalikeskustelut antamalla persujen puhua pakolaisista.