Quantcast
Channel: Juha Kosonen – Akaan Seutu
Viewing all articles
Browse latest Browse all 748

Heli Piirainen lähtee nyt Kylmäkosken koulun rakennustoimikunnasta

$
0
0

Akaan kaupunginhallitus myönsi valtuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Heli Piiraiselle (vas) eron Kylmäkosken uuden koulun rakennustoimikunnasta, jonka puheenjohtaja hän oli. Vasemmistoliittoa edustava Piirainen teki erollaan tilaa muiden puolueiden ehdokkaille.

Syyskesästä valtuutettu Heli Piirainen ilmoitti loikkaavansa vihreistä vasemmistoliittoon.

Uudeksi jäseneksi rakennustoimikuntaan valittiin valtuutettu Heli Einola-Virtanen (ps) ja uudeksi puheenjohtajaksi toukokussa 2018 lautakuntaan valittu valtuutettu Jukka Saaren (vas).

Rakennustoimikunnan muut jäsenet ovat kaupunginhallituksen jäsen Inka Loppi (sd), valtuutettu Mervi Pulkkinen (kesk), tekninen johtaja Jaana Koota, sivistysjohtaja Tero Kuusisto, rehtori Heli Hotti-Paananen ja rakennuttajan edustaja Laura Kortteisto.

Aiemmin Heli Piiraiselle on myönnetty ero kaupunginhallituksen edustajan tehtävästä perusturvalautakunnassa. Syyskesästä Piirainen ilmoitti monen yllätykseksi loikkaavansa Vihreästä Liitosta Vasemmistoliittoon. Tulevissa seurakuntavaaleissa hän taas on ehdolla porvarillisen Avoin seurakunta-ryhmän listalla kirkkovaltuustoon.

Juttua korjattu 18.10. kello 13.21


Viewing all articles
Browse latest Browse all 748

Trending Articles