Akaan Seudun Kuulon 45-vuotisjuhlassa puhunut Kuuloliiton varapuheenjohtaja Antero Penttinen totesi Kuuloliiton yhdeksän viime vuosien olleen raskaita toiminnan karsimisen vuosia. Työ alkoi Porin liittokokouksessa 2008, jolloin Penttisestä tuli liiton puheenjohtaja. Raha-automaattiyhdistyksen vuosiavustuksen pienennyttyä lähes 1,5 miljoonalla eurolla, supistui liiton työntekijöidenkin määrä yli sadasta alle puoleen. Tämä näkyi toiminnassa.

Tällä hetkellä muun muassa Akaan Seudun Kuulon sihteerinä toimiva Mauri Pakkanen vastaanotti Urpo Siirala-mitalin liiton varapuheenjohtaja Antero Penttiseltä. Mitali on liiton korkein huomionosoitus ja järjestyksessään 58.
– Myös kuntoutuksen ongelmat nakersivat talouttamme. Aikaisemmin Kuuloliitto muun muassa kuntoutti jäseniään lähes vauvasta vaariin. Parhaina vuosina 48 kuntoutus- tai sopeutumisvalmennuskurssia. Uusien tuulien puhaltaessa Kela kilpailutti vuonna 2013 kuntoutuksen järjestäjät ja valitettavasti emme pärjänneet, kertoi Penttinen.
Tänään liitto järjestää vain muutaman lapsille suunnatun Kelan tukeman sopeutumisvalmennuskurssin. 2014 aikuisten ja seniorien kurssitoiminta lopetettiin kokonaan.
– Nykyisin liiton kurssitoiminta on keskitetty kokonaan liiton omistamaan Kuulo-Auris yhtiöön. Kurssitoimintaa on edelleen nkaikenikäisille, pääasiassa kuitenkin vaikeasti kuulovammaisille lapsille ja lapsiperheille.
Uusille urille
Liiton talous on saatu tasapainoon ja varapuheenjohtaja Antero Penttisen mielestä nyt näyttää todella hyvältä. Liiton talous on tällä hetkellä 125 000 plussalla. Tässä luvussa on osana alkuvuodesta saatu 70 000 euron testamenttilahjoitus. Vaikeat vuodet kuljettiin läpi liiton rahastojen ja korkotulojen tuella. Liitto omistaa myös Kopolan kurssikeskuksen Kuhmoisissa ja on mukana 44 prosentin osuudella järjestöjen Valkeassa talossa Helsingissä.
– Emme olisi selvinneet taloutemme kurjista vuosista, ellemme olisi samalla uudistuneet. Tehtäviä on käyty läpi ja uusia toimintamalleja löydetty. Liitto on nyt aivan toinen yhteisö kuin yhdeksän vuotta sitten. Reagoimme maailman muutokseen nopeasti ja olemme toiminnassamme ajan hermolla, mietti Penttinen.
Akaa tarvitsee yhdistyksiään
Akaan kaupungin tervehdyksen Kuulon juhlaan tuonut kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Jukka Salminen (kok) iloitsi juhlivan yhdistyksen aktiivisesta toiminnasta. Terveydenhuollossa tarvitaan yhä enemmän kolmatta sektoria. Kolmannen sektorin parissa työskentelevät henkilöt ovat Jukka Salmisen mukaan yleensä voimakkaasti sitoutuneita toimintaansa ja ovat näin tarpeellinen vertaistuki ympäristölleen.

Akaan Seudun Kuulon edustajat, puheenjohtaja Riitta Suominen (vas.) ja varapuheenjohtaja Mervi Sundell vastaanottivat 45-vuotijuhlan alla muun muassa Toijalan Seudun Vanhainkotiyhdistyksen tervehdysksen, jonka toi puheenjohtaja Sauli Turja.
– Akaan Seudun Kuulo on aktiivisena yhdistyksenä hienolla tavalla ottanut roolinsa ja paikkansa kuulohuollossa. Aktiivisen tiedon jakamisen lisäksi yhdistys on järjestänyt monenlaisia informaatio- ja testitilaisuuksia. Sen toimintamuodoista muun muassa kuulolähipalvelu on sellaista, joka osaltaan vähentää muun terveydenhuollon paineita, mietti Salminen.
Urpo Siirala-mitali Mauri Pakkaselle
Akaan Seudun Kuulon ja Kuuloliiton eri luottamustehtävissä vuosikymmeniä aktiivisesti vaikuttanut Mauri Pakkanen palkittiin juhlassa Urpo Siirala-mitalilla numero 58. Mitalin Pakkaselle luovutti runsain kiitoksin varapuheenjohtaja Antero Penttinen.
Kuuloliiton kultaisen ansiomerkin saivat Riitta Kiiveri ja Riitta Suominen. Pronssisella ansiomerkillä huomioitiin Mervi Sundellia ja Kaija Vesasta.
Pienestä alusta seutuverkostoksi
Tampereella Huonokuuloisten yhdistyksen tilaisuuksissa Martti Jalosen johdolla käyneet toijalalaiset kuulovammaiset perustuvat oman alaosastonsa Toijalaan 28.4.1963. Alaosastoon liittyi perustamiskokouksessa 14 jäsentä. Vuoden 1969 lopussa jäseniä oli jo 31.
Oma yhdistys Toijalan seudulle päätettiin perustaa alaosaston johtokunnan kokouksessa 8.10.1972. Toijalan Seudun Kuulovammaisten yhdistyksen perustava kokous pidettiin 29.10.1972. Oman yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Martti Jalonen, joka johti jo alaosastoa.
Tänään Akaan Seudun Kuulo on Akaan kaupungissa ja Urjalan kunnassa toimiva yli sadan jäsenen yhteisö, joka järjestää muun muassa kaikille avoimia ajankohtaisluentoja, kuulotestejä ja jäseniltoja. Yhdistystä johtaa Riitta Suomien Akaasta.
Puheiden lomassa juhlassa esiintyivät Emilia Hakala ja Harri Salminen sekä Viialan Eläkkeensaajien tanssiryhmä.

