Veljeä ei jätetä silloinkaan, kun toinen nukkuu jo sankaripaaden alla. Suomen Sotaveteraaniliiton paikallisyhdistyksien edustajat Toijalassa ja Viialassa laskivat havuseppeleet sankarihaudoille perjantaina 29. syyskuuta liiton 60-vuotisjuhlapäivän kunniaksi. Vuonna 1957 perustettu Suomen Sotaveteraaniliitto on maan suurin veteraanijärjestö. Rintamamiesten Asuntoliittona alkanut toiminta laajeni 1960-luvun puolivälissä hyvin monipuoliseksi veteraaneja, lottia ja heidän puolisoitaan yhdistäväksi toiminnaksi.
Suomen Sotaveteraaniliitossa toimii edelleen 340 paikallisyhdistystä, joissa on veteranijäseniä 9 000. Varsinaisten jäsenien keski-ikä on jo yli 92 vuotta. Akaassa toimii Toijalan ja ympäristö Sotaveteraanit ja Viialan Sotaveteraanit. Rintamatunnuksen omaavia sotaveteraaneja ja lottia on yhdistyksissä mukana enää pari kymmentä ja toimintaa pyörittävätkin jo kannattajajäsenet.

Suomen Sotaveteraaniliiton seppeleen Viialan sankarihautojen muistomerkille laskivat Viialan Sotaveteraanien puheenjohtaja Olli Huikuri (vas.) ja sihteeri Rauli Salin.
Viialassa havuseppeleen sankarihautojen muistomerkille laskivat Viialan Sotaveteraanien puheenjohtaja Olli Huikuri ja sihteeri Rauli Salin. Tilaisuudessa puhui kanttori Heikki Ali-Löytty.
– Suomessa on yhteensä noin 630 sankarihautausmaata. Ne kertovat meille siitä, että vapaa isänmaa ei ole aina ollut itsestäänselvyys. Sankarihautausmaiden suuri määrä kertoo myös siitä, kuinka laajasti koko valtakunnan väki oli puolustamassa isänmaan vapautta. Sankarihautausmaat ovat syntyessään olleet monen itkun ja tuskan paikkoja läheisen ihmisen menettämisen vuoksi. Ajan saatossa itku ja tuska ovat kuitenkin muuttuneet hiljaiseksi kiitollisuudeksi, sanoi Ali-Löytty.
Vesilahdesta kotoisin oleva Heikki Ali-Löytty pohti myös omaa suhdettaan sankarihautoihin. Hänen setänsä hauta löytyy Vesilahden sankarihautausmaasta. Setä haavoittui ja menehtyi ollessaan 26 vuoden ikäinen.
– Oma isäni oli sotaveteraani ja sotainvalidi. Sodassa saatu vamma seurasi mukana läpi elämän. Isäni ei kuitenkaan ollut millään tavalla katkera elämästään sotainvalidina, päinvastoin hän oli kiitollinen siitä, että oli varjeltunut hengissä ja sai jatkaa elämää perheensä kanssa.
Sankarihaudoilta siirryttiin lounaalle. Paula Ussa luki lounaalla tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja rouva Jenni Haukion veteraaneille osoittaman tervehdyksen, joka sotaveteraaniliiton suklaarasian kanssa luovutetaan jokaiselle rintamatunnuksen omaavalle jäsenelle. Viialasta lähti tällä viikolla presidentin tervehdys ja suklaata muun muassa Irja Riihimäelle Yhdysvaltoihin.








