Syyskuun 9. päivä 1941 patteriupseeri Heikki Kansanen valmistautui pohjoismaiden suurimpaan tykistökeskitykseen. Kesäkuussa alkanut jatkosota oli edennyt niin pitkälle, että 5. divisioona – Ilves-divisioona – aloitti valmistelut Syvärin voimalaitoksen valtaukseen.
9. patterin miehiä. Keskellä luutnantti Heikki Kansanen.
– Odotusta!!!!, kirjoitti Kansanen 9. patterin sotapäiväkirjaan innostuneesti.
Nuori mies oli intoa täynnä. Kun ensimmäinen pesti ei ollut niin kiireinen, sotapäiväkirjaan merkitään tunnelmia matkan varrelta normaalia enemmän. Tykistökeskistystä kuvataan ”suureksi konsertiksi Karjalan saloilla”. Epäselväksi ei jää sekään, mitä edestä löytyy: ryssän hajua, ruumiita raajoja, sotasaalista.
Vuonna 1916 syntynyt Heikki Sakari Kansanen muistetaan Akaassa varatuomarina ja säästöpankin toimeliaana johtajana. Hänen poikansa, filosofian tohtori Pekka Kansanen on julkaissut isänsä sotapolusta jatkosodassa videon, josta isän tarinan lisäksi selviää muun muassa tarunhohtoisen Syvärin voimalaitoksen valtaus 1941 sekä divisioonan täpärä selviäminen tuholta ylivoimaisen vihollisen alta suurhyökkäyksen alettua kesällä 1944. Nietjärvelläkin taisteltiin ja pysäytettiin vihollisen suurhyökkäys.
Tuntematon sotilas
Pekka Kansanen ei ennen tutkimuksiaan tiennyt isänsä sotimisesta mitään. Hän kuuluu niiden tuhansien sotaveteraanien jälkeläisten joukkoon, joiden isät vaikenivat. Perheen päänä oli monessa paikassa käytännöllisesti katsoen tuntematon sotilas, vaikka toki se tiedettiin, että isä oli ollut ”siellä jossakin”. Kansasen sai liikkeelle prikaatikenraali evp. Antti Numminen, joka kerran retkellä sota-arkistossa kaivoi esiin Heikki Kansasen tiedot. Numminen on Pekka Kansasen Olli-veljen luokkakaveri.
Vanajan rannalla kesäänsä viettävä Pekka Kansanen on tehnyt isänsä kokemuksista jatkosodassa videon. Videota tehdessä pojalle selvisi, millaisen sodan isä oli käynyt läpi.
– Antti hävisi arkistoon ja vähän ajan kuluttua hän toi nipun vihkoja. Kun ensimmäisen avasin, niin herran jestas, sehän oli isän käsialaa. Ja kerronta oli kuin matkakertomus, muistelee Kansanen.
Löytö vaikutti Pekka Kansaseen niin, että hän päätti tutkia isänsä sotapolun juurta jaksain ja tehdä siitä videotallenteen. Antti Numminen järjesti alkuun vielä yhteyden Heikki Kansasen lähettinä sodassa toimineeseen Tor Wikströmiin, mutta tämä ehti kuolla ennen tapaamista 2011. Varatuomari Wikström oli sodan jälkeen muun muassa Pohjoismaiden Yhdyspankin varapääjohtaja.
– Harmitti, sillä hän olisi tietänyt paljon. Hanke jäi pariksi vuodeksi. Tässähän oli nyt jo se ongelma, että asioita omakohtaisesti kokeneita on jäljellä vähän ja heidän muistinsakin kanssa alkaa olla vähän niin ja näin. Janakkalasta sain sitten yhteydenoton veteraanilta, joka oli palvellut Raskas patteristo 24:ssä. Ei samassa yksikössä kuin isä, mutta oli mukana samoissa taisteluissa. Tampereelta löytyi taas vanha Viialan mies Matti Anttila haastateltavaksi.
Jatkosodassa 5. divisioonaa komentaneen kenraali Kustaa Tapolan pojanpoika Hannu Tapola järjesti Kansaselle Matti Anttilan haastattelun lisäksi kenraali Tapolan pojan Tuomas Tapolan haastattelun.
– Todella mielenkiintoinen tapaaminen. Videollahan on pääasiassa vain Kenttätykistörykmentti 3:n 9. patterin retki. Pois jäi paljon mielenkiintoista Kustaa Tapolasta ja muun muassa saksalaisista. Sekin video on tallessa.
Siviilin sota
Pekka Kansasella on isältään muistona sotavuosilta valokuvia muutaman albumin verran. Niihin on jälkeenpäin tehty joitakin merkintöjä. Talvisodasta ei vänrikki Heikki Kansaselta ole kuvia, koska siellä ei kuulemma kuvia ehditty ottamaan. Vänrikki toimi jaos- ja patteriupseerina muun muassa Haitermaassa ja Vuosalmella. Jatkosodan luutnanttina aloittanut Kansanen nousi sodan loppuvaiheessa jopa patterin päälliköksi. Kapteeniksi Kansanen ylennettiin tykistön ampumakoulussa 1943.
– Isä oli ihan siviilimies, varusmieskoulutukseltaan reservin vänrikki. Siinähän kävi niin kuin sodassa aina käy, että ne jotka sodan aloittavat eivät ole sitä lopettamassa. Patterin päälliköitä haavoittui, patteriston komentaja kaatui ja yksi päällikkö joutui jopa vangiksi. Pahimmat vaiheet oli venäläisten suurhyökkäyksessä 21.7.1944 Lotinanpellossa. Ihan hirveä tykistökeskitys ja pommitus, joka kesti yli kolme tuntia.
Videolla kuvataan seikkaperäisesti 5. divisioonan eteneminen aina Syvärin taakse Lotinanpeltoon saakka, minne hyökkäys pysäytettiin. Hyökkäys etenee videon kartalla jouheasti. Heikki Kansasen kirjoittamasta sotapäiväkirjasta luetaan maukkaita välipaloja. Valokuvat sekä viime vuonna tehdyt videovälähdykset aidoilta taistelupaikoilta täydentävät hyvin kokonaisuutta. Kerronta on mukaansa tempaavaa.
”Alkoi aasialainen leima selvässä suomalaisessa karjalaismaisemassa. Kulttuurin pohjalla näkyy karjalaisuus.”
Syvärin voimalaitos vallataan raskaissa taisteluissa 7.–14.9.1941. Voimalaitos kärsi pahoja vaurioita, mutta voimalaitoksen patoa ei vihollinen onnistunut räjäyttämään, vaikka pato oli ehditty panostaa. Voimalaitoksesta löytyvät ruotsalaiset turbiinit: Verkstaden Kristineham Sweden.
Lotinanpelto on kaupunki, jonka pommitusta Heikki Kansanen katselee mietteliäänä.
”Tämä ei ole sankaritarinaa, mutta sodan vilua, väsymystä ja tarkoituksettomuutta.”
Hyökkäysvaiheen jälkeen alkoi asemasota, jota kestää kesäkuuhun 1944.
Miehet tykillä Syvärillä 1942.
Onnistunut perääntyminen
Asemasota päättyi puna-armeijan suurhyökkäykseen. 5. divisioonasta on jouduttu siirtämään joukkoja jo Karjalan kannaksellekin, missä tilanne oli vielä vaikeampi. Videolta selviää, että suomalaisia oli puolustamassa vähemmän kuin Syvärin yli tulevia vihollisen ylimenoveneitä. Omia tykkejä jouduttiin jättämään ja räjäyttämään, myös viestiyhteyksiä jäi purkamatta.
Perääntyminen saatiin kuitenkin hallintaan ja vihollisen voimaa onnistuttiin kuluttamaankin. Pekka Kansanen on tehnyt huomion, että vetäydyttäessä ymmärrettiin mennä tarpeeksi kauas, jotta asemat ehdittiin valmistella kunnolla.
– Tätähän ei loistava kenraali Paavo Talvela ymmärtänyt. Hän käski taistella viimeiseen mieheen maastossa asemien murruttuakin.
Kenraali Talvelan sinnikkyys aiheutti sen, että kaikkia rintamatoimia ei hänelle kerrottu ja suomalaiset joukot ehtivät ajoissa pois vihollisen saartorenkaista.
– Koko ajan vihollisen voimia kuitenkin kulutettiin ja tykistö saatiin Nietjärven tasalla hyvin asemiin. Tästä vaiheesta sain aivan loistavaa tietoa kahdelta pohjalaiselta, joiden isät olivat palvelleet. 3. kenttätykistörykmentissä. Sain jopa yhden isän muistiinpanot ja niistä selvisi hyvin, miltä tilanne tykistön osalta näytti.
Isän jatkosota
Pankinjohtaja Heikki Kansanen kuoli jo 56-vuotiaana 1972. Pojalle ehti kuitenkin tulla selväksi, että isä ei mielellään sodasta puhunut. Se oli hänelle välttämätön, mutta inhottava kokemus. Pekka Kansanen on vakuuttunut siitä, että sodan olosuhteet, kosteat korsut ja vettä puolillaan olevat juoksuhaudat sekä ankara tupakointi mursivat isän terveyden. Sankaritarinaa videosta ei saanut tulla, vaikka kapteeni Heikki Kansanen toimi kuulussa Nietjärven taistelussa yhden patterin päällikkönäkin.
– Sehän oli ammattiupseerin paikka. Esimiehet kuitenkin luottivat ja ilmeisesti hän oli sodan aikana tykistön asiat oppinut viimeisen päälle. Mutta hänen vähäisistä kirjoituksistakin voi päätellä, että hän inhosi sankarimyyttiä. Sodassa ei ollut mitään hohdokasta. Jonkun tuhotun panssarivaunun kuvan alle hän oli kirjoittanut: sankaritekoja, no näitä tehtiin perin harvoin ja nekin, joka niitä tekivät, ovat yleensä kuolleet.
Nietjärven taistelussa 15.–17.7.1944 vihollisen suurhyökkäys pysäytettiin pääosin tykistön saumattoman yhteistyön voimin. Stalin käsky 5. divisioonan tuhoamista ei onnistunut. Sen sijaan venäläisten 114. divisioonasta kaatui 2200 miestä. Vihollisen 80 panssarivaunua ja rynnäkkötykkiä tuhottiin. Vaunuja tuhoamassa oli muun muassa Mannerheim-ristin ritariksi ylennetty viialalainen Toivo Ilomäki, joka kunnostautui jo Sammatuksessa.
– Isä halusi pitää faktat faktoina ja ikävätkin asiat oli tuotava esiin. Kysyin 1971 isältä, jolloin hän oli jo hyvin sairas, mikä sodassa oli kamalin kokemus. Hän vastasi: kun kerran kysyit, niin kamalinta oli kuula omien huudot kun oma tykistökeskitys oli mennyt heidän päälleen. Raskaan haupitsin kantama on 11 kilometriä, niin joskus tapahtui virheitä, vaikka hienostihan yleensä ammuttiin. Tulenjohtaja ja päällikkökin olivat etulinjassa, sanoo Kansanen.
Ilonhetkiäkin sota-aikana oli. Heikki Kansanen meni naimisiin 26.4.1942. Keväällä 1944 miehen terveys kuitenkin romahtaa niin, että hän joutuu sotasairaalaan Tampereelle. Sieltä toipilas palasi etulinjaan juuri suurhyökkäyksen alla.
Lakimieheksi Toijalaan
Kapteeni Heikki Kansasen sotaretki alkoi Forssan yhteislyseon pihalta. Sinne se myös 16.11.1944 päättyi. Viimeinen kuva upseereista on paljon puhuva. Videolla Pekka Kansanen yrittää kuvata katseista heidän tuntojaan. Heikki Kansanen jäi vähäksi aikaa armeijan palvelukseen, mutta lähti sitten lakiopintojen pariin. Varatuomari Kansanen perusti Esko E. Aallon kanssa lakiasiantoimiston Toijalaan, mutta siirtyi 1952 Toijalan Säästöpankin toimitusjohtajaksi. Lakiasiantoimisto toimii Toijalassa edelleenkin nyt Petri Tolpan johtamana.
Upseerit yhteiskuvassa viimeistä kertaa Forssassa syksyllä 1944.
– Kyllähän sota isään jälkensä jätti, vaikka ehjin nahoin hän sieltä pois tuli. Hermotkin säilyivät. Sain videota tehdessäni lisää selvyyttä siihen, miten häneen vaikutti jatkuva paine ja vuosikausia kestänyt kova vastuu. Sairastelu oli minulle uusi asia. Ymmärrän häntä nyt vielä paremmin kuin nuorena.
– Eikä minulla ollut mitään käsitystä siitä, että isä oli mukana Nietjärven taistelussa eikä mitään tietoa siitäkään, miten Syvärille mentiin. Tuulosjoella käytiin pohjoismaiden suurin tykistötaistelu ja hän oli mukana. Kaikki mulle ihan pimennossa.
Pekka Kansanen löysi sotapolulta tiedon, miksi Heikki Kansanen oli sellainen kuin oli.
– Ehkä luoteeseen kuului alunperinkin tietty äkkipikaisuus, mutta kyllä hänellä joskus yllättävästikin pinna paloi jos kaikki ei mennyt hänen mielensä mukaan. Tulkitsen niin, että kyllä rintamaolosuhteissa on tähän syynsä, hermot olivat sittenkin kuluneet, kertoo Pekka Kansanen
– Mitään Suur-Suomea hän ei kyllä ollut luomassa. Samoista porukoistahan jalkaväkirykmentti 23:en miehiä kieltäytyi menemästä Syväriä pidemmälle. Siinä jouduttiin pienet puhuttelut pitämään.
Nietjärven taistelun muistomerkki on vaatimaton, mutta puhutteleva,
Kirkkopolun ja Mustanportin tien risteyksessä olevan kerrostalon pihassa on pystyssä edelleen sauna, joka kuului tontilla olleelle omakotitalolle, johon Heikki Kansanen vaimonsa kanssa muutti sodasta palattuaan. Pekka Kansanen puolestaan viettää kesäänsä isänsä kesähuvilalla Vanajan rannassa.
Toijalan Säästöpankkia ei enää ole. Vuonna 1961 Heikki Kansanen piti säästöpankinjohtajien neuvottelupäivillä Imatralla voimakkaan alustuksen kiinteistövälityksen tarpeellisuudesta osana pankkipalveluja. Toijalan Säästöpankki aloittikin ensimmäisenä säästöpankkina Suomessa kiinteistöjen ja huoneistojen välityksen 1960-luvun alussa.
Heikki Kansanen oli myös Toijalan Seudun Reserviupseerikehon perustajajäseniä ja ensimmäinen varsin toimelias sihteeri.
Videon on tuottanut Pekka Kansasen perustama yritys PK-Productions ja se on myynnissä muun muassa tykistömuseossa Hämeenlinnassa. Videon pituus on 76 minuuttia.
Vanajan pelastaja
Vanajan rannalla Sääksmäellä kesäänsä viettävä Pekka Kansanen jäi eläkkeelle Helsingin kaupungin ympäristöjohtajan virasta 2015. Hän teki pro gradu-tutkielman Vanajaveden tilasta 1972. Vuonna väitteli tohtoriksi saman järven tilasta 1985.
– Kyllähän ympäristöalalle pyrkimisen suurimpana motiivina oli Vanajaveden hälyttävä likaantuminen. Jotakin vedelle piti tehdä. Täällä oli hirvittävät kalakuolemat. Kun otimme isän kanssa näytteitä 1971 Kärjenniemenselältä, tuli ukkoskuuro, mutta veden pinta oli rasvatyyni. Eihän tämä ollut enää mitenkään järvi, muistelee Kansanen.
Pekka Kansasen yliopistotyöt nostivat Vanajaveden julkiseen keskusteluun. Järvi oli ollut siihen asti Yhtyneiden Paperitehtaiden ja Säteri jätevesiallas. Myös teollisuus ymmärsi vastuunsa.
– Meillä oli veneessä vanha galvanoitu ankkuri. Sen nosti pohjasta ihan kirkkaana, kuin uutena, niin myrkyllistä vesi oli. Puhuttelevaa.
Tänään Vanajavesi on kunnossa.
– Ei uskoisi samaksi järveksi. Ei ole hajuhaittoja, ei kalakuolemia. Myös näkyvyys pinnan alle on parantunut huomattavasti. Teollisuushan ei enää päästä Vanajaan, eikä minnekään, mitään.
Valmistuttuaan Pekka Kansanen oli hetken aikaa Kemiralla töissä ja näki teollisuuden asennemuutoksen sisältäpäin.
