On heinäkuun 7. päivä vuonna 1957. Kaksi nuorta seisoo ryijyn päällä suuren maalaistalon pihamaalla Nivalassa. Herkkä hetki kuvataan ikuisiksi ajoiksi kirjahyllyyn myöhemmin laitettavaan valokuvaan. Niin viattomia, niin rakastuneita. Kihlat oli ostettu vuotta aikaisemmin. Auli ja Erkki saivat toisensa. Nuoret vihittiin Erkin vaatimuksesta talon pihamaalla, vaikka kirkkoakin nuorille tarjottiin.
Mutta palataanpa Kylmäkoskelle. Asemakylässä asunut Erkki oli iskenyt silmänsä Onniankylässä asuvaan Auliin rippikoulussa. Auli on muuttanut Nivalasta Kylmäkoskelle äidin mentyä uusiin naimisiin. Oma isä kaatui siellä jossain heti jatkosodan alettua 1941. Tarvittiin polkupyörä, jotta koulu ja riiustelu onnistuivat.
Lapsetlapset ovat Erkki ja Auli Salolle tärkeitä. Niiden kuvia katsellaan usein.
– Ei siitä muuten mitään olisi tullutkaan. Polkupyörällä nuoret siihen aikaan tutustuivat. Tuolla teiden risteyksissä juteltiin ja katseita vaihdettiin. Rippikouluunkin kirkolle mentiin täältä polkupyörällä. Kai se meillä oli rakkautta ensi silmäyksellä, kertoo Erkki.
– Toi oli niin kova yrittämään, jatkaa Auli kainosti.
Kylmäkoskelta maailmalle
Naimisiin mentyään nuoripari asettui Kylmäkoskelle Asemankylään. Erkki työskenteli Kylmäkoski Oy:ssä ja Auli oli kotirouva. Neljän lapsen hoitamisessa riitti töitä. 1964 Erkki lähti metsäkoneyrittäjäksi Kajaani Oy:n maille Kainuuseen, mutta koti pysyi Kylmäkoskella. Yrittäminen jäi 1967 ja 1968 SOK haki Porin konttoriin talo- ja huoltomiestä. Erkkiä onnisti ja niin perhe muutti Poriin, jossa Aulillekin löytyi töitä SOK:n henkilökuntaruokalasta.
– Olimme molemmat töissä. Se oli juhlallista ja ihanaa aikaa. Olisimme mielellämme vieläkin Porissa, mutta elämä viskoo. Tein kaikkea mahdollista, olin välillä herrojen autokuskikin., sanoo Erkki.
Tehtävät vaihtuivat Aulillakin, sillä hän siirtyi myöhemmin siivoamaan juuri perustettua työterveyshuoltoa.
– Siivosin ja desinfioin aseman työvälineitä. Täytyy sanoa, että se oli minun paras työpaikkani.
Molemmista näkee, että Pori oli heille tärkeä paikka ja lapsilla on sinne yhteyksiä vieläkin.
Vuonna 1981 Erkki sai siirron herrojen juoksupojaksi Tampereelle, jonne SOK oli rakentamassa uutta tukkuvarastoa Sarankulmaan. 1982 sinne muutti uuteen rivitaloon myös koko perhe, koska Erkki otti vastuulleen varaston huoltomiehen tehtävät.
– 1991 minulta meni vasen olkapää ja jouduin jäämään sairaseläkkeelle. Auli kaatui pahasti 1994 ja sairaseläke koitti. Tähän loppui työelämä, sanoo Erkki vakavana.
Kuolema on niin lopullista
Auli ja Erkki asuvat nyt Erkin kotitalossa Kylämäkosken Asemankylässä, joka jäi hänelle veljen kuoleman jälkeen 1994. Puhe kääntyy yhtäkkiä vanhimpaan lapseen, joka menehtyi syöpään 2005. Äidin ja isän vakavista ilmeistä huomaa, että tapahtuma on arka vieläkin.
– Silloin juhannuksen jälkeen ensimmäisenä arkipäivänä todettiin ja heinäkuun viimeisenä päivänä kuoli, sanoo Erkki.
– Haimasyöpä, lisää Auli.
Oman lapsen kuolemasta ei toivu koskaan. Auli ja Erkki sanovat sen olevan mielessä koko ajan, surun määrä vain vaihtelee.
– Aina kun minä istun siinä kahvia juomassa, niin Markku on tässä, määrittelee Erkki paikat keittiön pöydässä.
Keittiön ilmapiiri on levollinen, mutta surullinen. Kulta Katriina tuoksuu, samoin juuri leivotut vehnäset. Sanoja vain tahdo vähään aikaan löytyä.
– Ei mua itketä enää niin paljon, mietin vain usein, että olisihan hän saanut elää. Kuolema on niin lopullista. Hän oli Pikonlinnassa viimeiset hetket. Siellä me kävimme katsomassa, ja kaverit kävivät. Markulla oli paljon kavereita, sanoo Auli ja katsoo ikkunasta ulos.
– Tuolta tulee meidän kissa.
Erkki Salo on talkkunan syönnin maailmamestari. Auli on valinnut palkintotaulun paikaksi keittiö kaakeliseinän. Taulun on maalannut akaalainen kuvataiteilija Seija Kinnari.
Sopeutukaa toisiinne
Aulin mielestä pitkän avioliiton salaisuus on sopeutuminen. Kaikki Akaassa tietävät, että Erkki Salo on osallistuva mies, joten miehen meneminen on jättänyt kotityöt vaimolle.
– Ne ovat hänen harrastuksiaan. Jos hän tykkää mennä, hänen on mentävä. Ei siitäkään mitään tulisi, että Erkki olisi täällä kuin kissa pistoksissa. Erkki on sen luontoinen mies, että hän on halunnut aina tehdä, sanoo Auli ja katsoo miestään silmiin.
Auli tekee mielellään käsitöitä ja touhuaa pihalla. Kesä tosin antaa odottaa itseään ja pihatöihin ei ole niin päässyt. Aikaa kuluu myös lukemiseen ja seurakunnan lähetyspiiriin.
– Auli on aina hoitanut kodin ja olen saanut reissuiltani tulla aina valmiiseen pöytään. Silloinkin kun lapset olivat pieniä, ei minun tarvinnut niihin puuttua. Auli hoiti kaikki, sanoo Erkki.
Pariskunnasta näkee kauas, että vakka ja kansi sopivat yhteen. Kumpikaan ei ole joutunut antamaan liiaksi periksi. Sopeutuminen on sitä, että toisen aloittamaa lausetta toinen jatkaa.
– En tiedä kuinka monta kertaa Aulin on tehnyt mieli ottaa jalat pois yhteisen pöydän alta, mutta minulla se ei ole koskaan käynyt mielessä. Kiitän häntä niin monesta. Ja vaikka sitä joskus huudetaan ja kinataankin, pystytään sopimaankin.
– Ei miellä kauheasti riidellä, sitten on mykkäkoulua.
Molemmille tulee mieleen presidentti Mauno Koiviston toteamus avioliitostaan: riiteleminen loppuu heti kun lakkaa olemasta eri mieltä Tellervon kanssa.
– Ei me oikein osata toisiamme haukkuakaan, miettii Auli.
Paraneeko sittenkään vaihtamalla
Auli ja Erkki sanovat olevana nykyajassa harvinaisuuksia. Yhteistä matkaa on kertynyt 60 vuotta. Avioliitto on nykyisin monivaiheinen projekti. Kun yhden kanssa kasvatetaan lapset, niin toisen kanssa aloitetaan elämään.
– Totta kai viimeistään siinä vaiheessa on erottava kun lapset kasvavat pois kotoa. Minä olen monesti miettinyt, että paraneeko se sittenkään vaihtamalla, koska ne yhteiset lapset sitovat lopunikää, miettii Auli.
Erkin mielestä mielekäs työ on pitänyt heidät yhdessä. Vaikeinta aikaa hänelle oli monessa asiassa vuodet yrittäjänä. Myös Kylmäkoski Oy:n tuhoa hän suree.
– Kyllähän se vei Kylmäkosken alas pysyvästi. Tämä oli aivan toisenlainen paikkakunta kun tehdas oli pystyssä. Mä näen, että tehtaan poismeno vaikuttaa meissä vieläkin. Minä ja Auli oltiin täältä vuosikymmenet pois ja palattiin menneeseen pysähtyneeseen maailmaan, sanoo Erkki.
Auli ja Erkki Salo vihittiin Nivalassa 7. heinäkuuta 1957.
– Tulipalohan oli Kylmäkoski Oy:n lopullinen tuho, koska rakennuksia ei jälleenvakuutettu kunnolla. Talotehtaan yläkerrassa oli kuusi valmista taloa, jotka olivat lähdössä Saksaan ja niistä saatiin vakuutusrahat.
Erkki miettii sitäkin, että valmistalot ovat nykyään muotia.
– Mitähän saattaisi Kylmäkoski Oy olla nyt.
Mutta palataanpa pitkään avioliittoon. Kun on tekemistä, ei ehdi miettiä joutavia.
– Minulla on ollut aina tekemistä ja miettimistä ja niin on ollut Aulillakin. Harrastuksista saa ihmeen paljon.
Erkki on mennyt kiven sisään vankilaan juttelemaan. Hän nosti Kylmäkoski-Seuran yhdessä Marja-Leena Seppälän kanssa. Myös Aseman kylä on saanut Erkistä tekijän, sanoin Aseman seurakuntakoti. Suoraan on sanottava sekin, että Erkin aktiivisuus pelasti Kylmäkosken kirkon, joka ehdittiin sisäilmaongelmien vuoksi jo sulkea.
Nyt Aulin ja Erkin elämä on ja pysyy Kylmäkoskella.
– Ei me täältä mihinkään lähdetä, sanoo Auli.
No entäs Pori?
– Jos sellainen tilanne tulisi, että täytyisi valita, niin ainakin minä menisin Poriin. En tiedä Aulista.
– No ehkä. Sieltä oli niin lyhyt matka kaikkeen. Jos ajatellaan kaupunkia ja Yyteriäkin, sanoo Auli.
Kun katselee Auli ja Erkki Saloa, on parasta olla sanomatta mitään lopullista, koska koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Yhteinen matka on kestänyt vasta 60 vuotta.